Niemenrannan koulun laajennus - sisustus

Niemenrantataloon Oulunsaloon toteutettiin kaksikerroksinen alakoulun laajennusosa, jonne sijoitettiin koko koulua palvelevat taito- ja taideaineiden tilat, kielten opetus, henkilökunnan sosiaalitilat ja toiseen kerrokseen perusopetuksen opetustilat noin 225 oppilaalle. Kohteen sisustussuunnitteluun sisältyi pintamateriaali- ja kiintokalustesuunnittelu.

Valmistumisvuosi
2019-2021
Tilaaja
Oulun kaupunki
Laajuus
peruskorjauksen osuus 1227 brm², laajennuksen 1772 brm², yhteensä 2949 brm²
Niemenrannan koulun laajennus, opetustila.

Tiilen ja puun harmonia

Olemassa olevan päärakennuksen sisustuksessa käytetty tammirimakatto poimittiin yhdistäväksi tekijäksi sisustuksessa myös uuteen laajennusosaan. Samoin päärakennuksen aulassa käytetty tummanharmaa hiutaloitu massalattia jatkaa matkaansa rakennuksia yhdistävässä lasikäytävässä aina laajennuksen eteisaulaan asti luoden rimakaton kanssa luontevan jatkumon päärakennuksesta uuteen osaan. Perusopetustiloissa haluttiin huomioida oppilaiden lattiatyöskentely sekä liikkuva-koulu -ajatus ja lattiamateriaaliksi valikoitui mukavan pehmeä tekstiililaatta. Taito- ja taideaineiden tiloissa käytettiin helposti siivottavaa ja kestävää massalattiaa.

Värimaailmaltaan uusi osa haluttiin erottaa päärakennuksesta omaksi kokonaisuudekseen ja päärakennuksen kirkkaiden tehostevärien rinnalle laajennukseen suunniteltiin kaksi erilaista murrettujen värien värikonseptia, joista käyttäjät saivat valita mieluisemman. Lapin lumo-teema sisälsi neljä tummempaa lapin luonnosta poimittua lumoavaa murrettua sävyä ja Aavikkobasaari neljä vaaleaa ja herkullista auringon polttamaa väriä. Näistä teemoista käyttäjät valitsivat jälkimmäisen, joka sisälsi vaaleat turkoosin, pistaasin vihreän, keltaisen ja terracotan sävyt, joita käytettiin pääasiassa lattioiden tekstiililaatoissa, massalattia-alueilla sekä harkitusti kiintokalusteiden välitilalaminaateissa.

Perusopetustiloissa kaikki materiaali- ja tarvikesäilytys haluttiin keskittää kiinteästi yhdelle seinälle, jotta tilan muu irtokalustus toimisi mahdollisimman muuntojoustavasti. Tilaan suunniteltiin taulukalustekokonaisuus, jossa on heijastuspinta ja tussitaulupintaa opettamista varten sekä säilytystilaa opetusmateriaaleille ja oppilaiden henkilökohtaiset säilytyslokerot. Seinäpinnat pidettiin rauhallisen valkoisina ja tammirimakaton lämmin puun sävy toistuu myös kiintokalusteiden tammen värisissä ovissa sitoen sisustusta yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.

Työryhmä

Olli Hongisto
Sini Räikkä
Ilmari Teperi
Niko Liias
Joona Koskelo
Henri Kangas
Liisa Kärki
Henry Kouva
Tea Kemppainen
Riina Marjomaa

Aletaanko hommiin?

Haluatko luoda tilan, joka erottuu joukosta? Kaipaatko ympäristöä,
joka kiehtoo ja ihastuttaa?

Me autamme sinua muuttamaan visiosi todellisuudeksi.

Meiju Granholm

Asiakkuus- ja henkilöstöjohtaja, KTM

Ota yhteyttä

Lisää töitämme