Merja Pesonen

1) Nimi, titteli, kuinka monta vuotta työkokemusta alalla?

MP: Merja Pesonen, suunnittelujohtaja, 16 vuotta kokemusta.

 

2) Asuinpaikka?

MP: Kaukovainio, Oulu. Olen kasvanut Kannuksessa.

 

3) Harrastukset?

MP: Harrastan kaikenlaisia käsitöitä aina innostuksen mukaan, esimerkiksi hopeakorujen tekemistä, keramiikkaa, virkkaamista. Lisäksi tykkään myös matkustaa.

 

4) Miten ja milloin aloitit työt Lukkaroisella?

MP: Soitin vuonna 2007 sinnikkäästi Pekka Lukkaroiselle, silloiselle toimitusjohtajalle ja yrityksen perustajalle, kysyäkseni alani kesätöitä opiskelijana ja lopulta sain paikan. 2010 valmistuin ja aloitin työt täyspäiväisesti.

Merja Pesonen, arkkitehti SAFA.
5) Millaisista työtehtävistä päiväsi koostuvat?

MP: Teen noin 2/3 ajasta pääsuunnittelijan töitä projekteissa ja 1/3 suunnittelujohtajan töitä. Pääsuunnittelijana tehtävät ovat kokonaisvaltaista hankkeen suunnittelua ja sen ohjaamista, niin suunnitteluratkaisujen kuin toimintatapojen osalta. Suunnittelujohtajana kehitän yrityksen toimintaa ja teen moninaisia hallinnollisia tehtäviä. Päiväni kuluvat useimmiten erilaisissa kokouksissa ja niiden valmisteluissa.

 

6) Miten kuluttaisit miljoona euroa 24 tunnissa?

MP: Haluaisin käyttää rahat jonkin kriisialueen avustamiseen, johon voisi yhdistää oman ammattitaitoni hyödyntämistä, esimerkiksi klinikan suunnitteluun ja rakentamiseen. 

 

7) Mikä inspiroi sinua?

MP: Kokemukselliset, hyvin suunnitellut ja kauniit tilat inspiroivat minua.

 

8) Mikä on työssäsi parasta/palkitsevinta?

MP: Ideoiden toteutuminen, olipa kyse suunnitelmista tai toimintatavoista. Tykkään työssäni myös yhteistyöstä asiakkaiden ja kollegoiden kanssa.

 

9) Mitä haluaisit saavuttaa firman sisällä seuraavan muutaman vuoden aikana?

MP: Yhteistyön ja prosessien kehittäminen kokonaisvaltaisesti projekteissa siten, että me suunnittelijat, asiakas ja toteuttaja toimittaisiin entistä yhtenäisempänä tiiminä. 

 

10) Yksi sana, joka tulee ensimmäisenä mieleen sanasta “rakennus”?

MP: Suoja.

 

Lisää kirjoituksia