Nöykkiönniityn päiväkoti - sisustus
8-ryhmäinen Nöykkiönniityn päiväkoti on yksi Espoon PPP- hankkeen seitsemästä kumppanuuskoulusta ja -päiväkodista. Päiväkodin rakennuspaikka sijoittuu Espoon Latokaskenniityn/ Nöykkiönniityn pientalovaltaisen alueelle peltoaukean reunaan vastapäätä Nöykkiön koulua.
Valmistumisvuosi
Tilaaja
Laajuus
Luonnon ympäröimä ja inspiroima
Kaksikerroksisen rakennuksen kotialueet ja aputilat jäsentyvät yhteistilojen ympärille. Sama päiväkotisolujen pohjaratkaisukonsepti toistuu kaikissa PPP-hankeen päiväkodeissa, kahta päiväkotiryhmää palvelevien solujen määrä ja sijoittelu vaihtelee kohteittain. Monitoimisali, molempien kerrosten ruokasalit, perhe- ja konsultaatiotilat sekä osa pienryhmätiloista sijoittuvat keskeisesti sisäänkäynnin ja porrashuoneen yhteyteen. Kulku kotialueille on suoraan pihalta rakennuksen päädystä, säältä suojattuja ulkoportaita pitkin myös toiseen kerrokseen. Huoltopihan puolelta yhteistiloihin liittyvät keittiö, sosiaalitilat, muita aputiloja sekä nassikkapainihuone, toisessa kerroksessa henkilökunnan taukotilat ja työhuoneita.
Rakennuksen julkisivupinnat ovat levyverhousta, pääosin vaalean eri sävyjä. Syvennyksissä, sisäänkäyntien yhteydessä ja ikkunaväleissä on käytetty tehosteväreinä maanläheisiä sävyjä; tiilenpunaista, okrankeltaista, sammalenvihreää ja harmaata. Toiseen kerrokseen johtavien ulkoportaiden vihreä alumiinisäleseinäke, leikkisyyttä korostavine pyöreine aukotuksineen, hallitsee leikkipihan puolen julkisivua.
Sisätilojen värimaailman tehostesävyt on poimittu rakennuksen ulkopuolen tehosteväreistä, osa sävyistä pastellin sävyyn sävytettyinä. Tehostevärejä on käytetty lepohuoneiden ja hallinnon tilojen tekstiililaattalattioissa ja kiinnityspintoina toimivissa akustiikkalevytyksissä. Ruokasaliin avautuvan monitoimisalin lattiaa hallitsee monivärinen kompassikuvio. Polyuretaanilattiat käytävillä ja aulatiloissa ovat vaaleanharmaat mustin ja valkoisin hiutalein, ryhmähuoneissa mukana tiilenpunaisen sävyisiä hiutaleita. Seinät ovat valkoisiksi maalatut, tavoitteena rauhallinen ja avara yleisvaikutelma. Jakoseinissä on vaalea puukuosi.
Kiintokalusteet on suunniteltu käyttäjätoiveiden ja Espoon PPP-hankkeen kokonaiskonseptin mukaisesti. Kalusteiden rungot ovat valkoiset, kalusteovissa vaalea puukuosi. Ruokasalien, ryhmähuoneiden, eteistilojen ja taukotilan kalusteväleissä ja näkyvissä taustalevyissä sekä pöytätasoissa on käytetty edellä kuvattuja tehostevärisävyjä. Kalustehelat ovat kauttaaltaan valkoiset.
Työryhmä
Aletaanko hommiin?
Haluatko luoda tilan, joka erottuu joukosta? Kaipaatko ympäristöä,
joka kiehtoo ja ihastuttaa?
Me autamme sinua muuttamaan visiosi todellisuudeksi.