Meri-Rastilan monitoimitalon arkkitehtuurikilpailu

Helsingin kaupunki järjesti kevättalven ja kesän 2024 aikana yleisen, kaksivaiheisen arkkitehtuurikilpailun Vuosaaren Meri-Rastilassa sijaitsevan monitoimitalon suunnittelusta. Toimistomme kilpailuehdotus ”ALIA” sijoittui upeasti toiselle sijalle! Kilpailun ensimmäiseen vaiheeseen saapui huikeat 70 ehdotusta!

Valmistumisvuosi
2024
Tilaaja
Helsingin kaupunki
Laajuus

Voimakkaasti vanhaa säilyttävä ja kiertotalouteen nojaava kilpailuehdotus

Kilpailussa haluttiin tutkia päiväkodin, leikkipuiston, nuorisotalon sekä kotihoidon aputilojen toteuttamista nykyisen Meri-Rastilan monitoimitalon tontille, nykyistä monitoimitaloa korvaamalla, muokkaamalla, korjaamalla ja / tai laajentamalla. Uudistuksen jälkeen rakennukseen on suunniteltu tilat noin 750 oppijalle ja 250 päiväkotilaiselle.

Valitsimme kilpailuehdotukseemme kiertotalouteen nojaavan ja voimakkaasti vanhaa säilyttävän näkökulman. Halusimme ratkaisulla paitsi minimoida rakentamisen hiilijalanjälkeä, myös vaalia kaupunkikuvan kerroksellisuutta ja rakennusten rakennushistoriallisten arvojen säilymistä. Meille oli tärkeää, että Meri-Rastilan torin päätteenä oleva nuorisotalon ja kappelin muodostama arkkitehtuuriltaan kaunis rakennuspari säilyy jatkossakin uudistuvan Meri-Rastilan ytimessä, paikan henkeä ja identiteettiä vahvistavana tuttuna elementtinä. Kilpailuehdotuksemme arkkitehtuuri on vanhan ja uuden sopuisaa vuoropuhelua, jossa molemmilla on yhtä suuri arvo ja oma tunnistettava luonteensa.

Kilpailuehdotuksessamme vanhan ja uuden välissä soljuva aulatilojen sarja luo yhteyden eri ikäryhmien välille. Se alkaa päiväkodin ruokailutiloista ja päätyy nuorisotilan kautta Meri-Rastilan torin julkiseen kaupunkitilaan. Tilasarjan keskellä vanhasta liikuntasalista muodostuva juhlatila jatkuu katsomoportaiden kautta 2. kerrokseen sijoitettuun uuteen liikuntasaliin.

Halusimme suunnitella rakennuksen tilat mahdollisimman monipuolisesti talon toimijoiden ja alueen asukkaiden käyttöön. Niissä on huomioitu koulun toiminnan lisäksi monipuolinen asukas- harrastus ja tapahtumatoiminta kouluajan ulkopuolellakin. Nuoriso- ja asukaskäyttötilat avautuvat suoraan kaupungin julkisille toreille, jolloin talo olisi aktiivinen ja kutsuva osa kaupunkikuvaa myös kouluajan ulkopuolella ja tiloihin on helppo ja turvallinen kulkea.

Rakennuksen piha-alueella halusimme säästää mahdollisimman paljon sen ympäristöarvoja ja monipuolista luontoa. Ideoimme pihaa niistä lähtökohdista yhdistäen siihen kaupunginosan merellistä tematiikkaa. Pihan pintamateriaaleina ja täydentävinä rakenteina halusimme käyttää vanhan rakennuksen korvattavista osista kierrätettyjä rakennuselementtejä ja materiaaleja.

Teimme kilpailun yhdessä Arkkitehdit Davidsson Tarkela Oy:n kanssa. Lisäksi yhteistyötä tekivät kanssamme Finnmap Infra (liikennesuunnittelu), Insinööritoimisto Pontek Oy (Rakennesuunnittelu), Granlund Oy (LVI – suunnittelu), Jensen Hughes Finland Oy (Palotekninen suunnittelu) ja Loci Maisema-arkkitehdit Oy (Piha- ja vihersuunnittelu).

Työryhmä

Timo Leiviskä
Tellervo Karinsalo
Tuure Kinnunen
Miisa Seikola
Julius Haarala
Kati Kaukonen
Petri Pettersson

Yhteistyökumppanit

Arkkitehdit Davidsson Tarkela Oy
Finnmap Infra Oy
Liikennesuunnittelu
Insinööritoimisto Pontek Oy
Rakennesuunnittelu
Loci Maisema-arkkitehdit Oy
Piha- ja vihersuunnittelu
Granlund Oy
LVI – suunnittelu
Jensen Hughes Finland Oy
Palotekninen suunnittelu

Ota yhteyttä!

Katsotaan yhdessä rohkeasti kauemmas,
kyseenalaistetaan totuttua, ajatellaan uusiksi.

Meiju Granholm

Liiketoiminnan kehitysjohtaja, KTM

Lisää töitämme