Vaativien erityispalveluiden osaamiskeskus Konsti
Vaativien erityispalveluiden osaamiskeskuksessa tutkitaan, arvioidaan ja kuntoutetaan kaikenikäisiä henkilöitä, joilla on vaikeita oppimishäiriöitä ja kehitysvammoja. Osaamiskeskus sijaitsee Oulun Peltolassa puistomaisella vanhalla sairaala-alueella – lähellä Oulun yliopistollista sairaalaa.
Valmistumisvuosi
Tilaaja
Laajuus
Viihtyisyyttä ja esteettömyyttä
Rakennuksen muodolla ja pohja-ala minimoimalla pyrittiin säilyttämään mahdollisimman paljon rakennusta ympäröivää vanhaa puustoa sekä tuomaan luonnonvalo sisään. Vastaanottotilat ja osa henkilökunnan tiloista sijoitettiin toiseen kerrokseen. Henkilökunta pääsee kulkemaan sujuvasti kerrosten välillä rakennuksen keskellä sijaitsevan monityötilan sisäisellä portaalla. Julkisivuja hallitsee valkoinen tiili, pääsisäänkäyntiä ja terasseja puolestaan lehtikuusi.
Osaamiskeskuksessa on vastaanottotiloja sekä 30 asukashuonetta. Suunnittelun lähtökohtana oli toiminta- ja käyttäjälähtöisyys sekä kodikkuus ja viihtyisyys. Jokaisesta asiakashuoneesta on oma uloskäynti terasseille, joissa luonnonmateriaalit ovat vahvasti läsnä. Tilat, värit ja ympäristö ohjaavat käyttäytymistä sekä edesauttavat kuntoutumista. Suunnittelussa on huomioitu tilojen käyttöön liittyvät tarpeet, jotka vaativat tiloilta esteettömyyttä ja erityistä kestävyyttä.
Työryhmä
Aletaanko hommiin?
Haluatko luoda tilan, joka erottuu joukosta? Kaipaatko ympäristöä,
joka kiehtoo ja ihastuttaa?
Me autamme sinua muuttamaan visiosi todellisuudeksi.