Tähtikunnan koulu - sisustus

Sodankylän uusi monitoimikeskus on yhtenäiskoulu, joka yhdistää esi- ja alkuopetuksen, perusopetuksen ala- ja yläkoulun sekä samalla tontilla sijaitsevan lukion toiminnalliseksi kokonaisuudeksi. Monitoimikeskuksesta löytyvät päivähoidon, koulun, kirjaston, nuoriso- ja liikuntatoimen palvelut sekä kansalais- ja musiikkiopiston tilat ja toiminnallisuudet. Kohteen sisustussuunnitteluun sisältyi pintamateriaali- ja kiintokalustesuunnittelu sekä irtokaluste- ja opastesuunnittelu.

Valmistumisvuosi
2022
Tilaaja
Sodankylän kunta
Laajuus
8310 brm²
Tähtikunnan koulu, ruokailutila.

Inspiraationa upea Lapin luonto ja sen neljä vuodenaikaa

Sisustuksen materiaali- ja värisuunnittelun inspiraationa toimi ympäröivä upea Lapin luonto ja sen neljä vuodenaikaa. Opetustilat muodostuvat viidestä eri ikäluokille suunnatuista oppimissolusta sekä taito- ja taideaineiden solusta, jonne kuhunkin suunniteltiin oma tunnistettava luonnosta inspiraationsa saanut väriteemansa. Teemoiksi valikoitui kaamos, yötön yö, sininen hetki, lapin kesä, maaruska ja tunturin taika, joissa jokaisessa innoittajana oli teemaa tukeva luontovalokuva, josta poimittiin käytettävät värisävyt. Pitkän lumivalkean talven ja pimeän kaamosajan vastapainoksi tarvittiin värienergiaa, ja teemalle ominaista tunnusväriä pyrittiinkin käyttämään rohkeasti varsinkin soluaulojen seinäpinnoilla. Lisäksi pääaulaan, auditorioon ja liikuntasalin seinäpinnoille tuotiin lämpöä puuverhoiluista. Oppimistilojen pääasialliseksi lattiamateriaaliksi valikoitui helppohoitoinen ja pehmeä polyuretaanimassa. Lattioiden päävärinä toimi kivirakan harmaa, jotta muodostuu yhtenäinen selkeä polku tiloista ja oppimissoluista toisiin ja väri sopii yhteen kaikkien käytettyjen väriteemojen kanssa. Taito- ja taideaineiden sekä luonnontieteiden erityistä ja luovaa luonnetta haluttiin korostaa, ja näihin opetustiloihin massalattian väri valittiin väritysteeman mukaisella tehostevärillä.

Opetustiloissa kaikki materiaali- ja tarvikesäilytys haluttiin keskittää kiinteästi yhdelle seinälle, jotta tilan muu kalustus toimisi mahdollisimman muuntojoustavasti. Tilaan suunniteltiinkin näyttävä taulukalustekokonaisuus, jossa on kaksi liukuvaa tussitaulupintaa ja toisen takana kalusteeseen integroitu näyttö opettamista varten sekä runsaasti säilytystilaa opetusmateriaaleille ja oppilaiden henkilökohtaiset säilytyslokerot. Irtokalustesuunnittelussa muunneltavuus oli tärkeässä roolissa varsinkin alakoulun tiloja kalustettaessa. Tavoitteena oli, että tarvittaessa voitaisiin luoda viereisiin opetustiloihin täysin teoriaopiskelua tukeva kalustus sekä rennompaa ja vapaampaa opiskelua varten kalustettu luovuuteen kannustava tila.

Opasteet sekä ikkuna- ja oviteippaukset haluttiin myös sitoa kokonaisuuteen ja niissä haluttiin huomioida oppilaat ja pedagoginen näkökulma. Niinpä opasteissa seikkailevatkin niin ikään pohjoisen luonnon tyypilliset eläin- ja hyönteislajit. Jokaiselle tilalle tai tilaryhmälle valittiin oma tunnuseläin, joka esiintyy lasiteippauksissa ja joiden luonnollisen kokoiset jalanjäljet johdattelevat kohti kyseistä tilaa tai oppimissolua. Näin oppilaat oppivat tunnistamaan ympäristölleen tunnusomaisia eläinlajeja ja niiden jalanjälkiä.

Työryhmä

Olli Hongisto
Pekka Määttä
Sini Räikkä
Marianne Ihalainen
Saana Seppänen
Laura Sorri
Liina Yasin
Soili Junes
Antti Partanen
Anna Ervasti-Gussander
Eeva-Liisa Hiltula
Nina Keinänen
Kati Alamäki

Aletaanko hommiin?

Haluatko luoda tilan, joka erottuu joukosta? Kaipaatko ympäristöä,
joka kiehtoo ja ihastuttaa?

Me autamme sinua muuttamaan visiosi todellisuudeksi.

Meiju Granholm

Asiakkuus- ja henkilöstöjohtaja, KTM

Ota yhteyttä

Lisää töitämme