Nöykkiönniityn päiväkoti
Nöykkiönniityn päiväkoti on osa Espoon PPP- hanketta. Rakennus on suunniteltu kahdeksalle päiväkotiryhmälle. PPP-malli kannustaa kestäviin ratkaisuihin ja se on osa Koulut kuntoon -ohjelmaa, jonka avulla varmistetaan kouluille ja päiväkodeille terveet ja turvalliset tilat.
Valmistumisvuosi
Tilaaja
Laajuus
Luonnon ympäröimä ja inspiroima
Espoo rakennuttaa vuosien 2020-2024 aikana yhteensä kahdeksan koulua ja päiväkotia uudenlaisella Public Private Partnership -mallilla (PPP). Suunnittelemme Espoon PPP-kohteista neljä; Kilon koulun ja päiväkodin, Nauriskasken koulun sekä Perkkaan ja Nöykkiönniityn päiväkodit.
Rakennuspaikka sijoittuu Nöykkiön kaupunginosaan peltoaukean reunalle, osaksi Latokaskenniityn ja Nöykkiönniityn pientalovaltaista aluetta. Rakennuspaikalle leimallisia piirteitä ovat tonttia halkova hulevesiuoma sekä tontin länsilaitaa myötäilevä liito-oravien uusi latvusyhteys.
Espoon PPP- hankkeen päiväkotien konseptisuunnitelman mukaiset, keskenään identtiset kahden ryhmän yhteiset kotialueparit ja aputilat jäsentyvät rakennuksessa luontevasti yhteistilojen ympärille. Päiväkotikonseptin suunnitteluratkaisun lähtökohtina ovat viihtyisyys, valoisuus, turvallisuus, terveellisyys, virikkeellisyys, ratkaisun muuntojoustavuus ja esteettömyys. Monipuoliset, joustavat ja muunneltavat tilat mahdollistavat uuden varhaiskasvatussuunnitelman toteuttamisen käyttäjille sopivalla tavalla.
Rakennuksen julkisivupinnat ovat levyverhottu pääasiallisesti kolmella eri vaalean sävyllä. Syvennyksissä, sisäänkäyntien yhteydessä ja ikkunaväleissä on käytetty tehosteväreinä tiilenpunaista, okrankeltaista, sammalenvihreää ja harmaata. Toisen kerroksen kotialueille johtavien katettujen portaiden seinäkkeet ovat alumiinisälettä, jossa on leikkisiä, eri kokoisia ympyrän muotoisia aukkoja. Piharakennuksissa toistuvat päärakennuksen vaalea julkisivulevytys sekä puuverhous samoin tehostevärein. Piha-alue on suunniteltu Espoon PPP- hankkeen päiväkotien pihakonseptin mukaisesti erilaisiin toiminnallisiin vyöhykkeisiin.
Valmistuessaan rakennus täyttää Sisäilmayhdistys ry:n Terve Talo -kriteerin sekä RTS-luokituksen neljä tähteä. Rakennuksen energiatehokkuus on luokkaa A.
Työryhmä
Aletaanko hommiin?
Haluatko luoda tilan, joka erottuu joukosta? Kaipaatko ympäristöä,
joka kiehtoo ja ihastuttaa?
Me autamme sinua muuttamaan visiosi todellisuudeksi.