Kilon koulu - sisustus

Kaksikerroksinen Kilon koulu ja päiväkoti on noin 660 oppilaille mitoitettu alakoulu ja lähes 170 lapselle tarkoitettu päiväkoti. Rakennuksen tilat palvelevat monipuolisesti myös iltakäyttäjiä.

Valmistumisvuosi
2023
Tilaaja
Espoon kaupunki
Laajuus
9340 brm²

Moderni oppimisympäristö puistomaisessa miljöössä

Koulun sydän on katsomoporras ja ruokala, jotka muodostavat yhteisen avaran tilan kahdessa kerroksessa. Katsomoportaalle avautuu näyttämö, jonka esityksiä voi seurata ruokalasta asti. Lasiseinien ansiosta luonnonvalo pääsee mukavasti sisätiloihin ja ulkomaailma pääsee vaikuttamaan näyttävästi sisustusratkaisuihin.

Sisävärimaailma on kuin aurinkoinen loppukevään päivä luonnossa. Se on saanut vaikutteita julkisivuissa käytetyistä väreistä ja rakennusta ympäröivästä vihreästä puistomaisemasta. Rakennuksen ensimmäisen kerroksen tiloissa ja ruokalassa on käytetty samoja värejä kuin julkisivuissa ja näin rakennuksen ulkopuolinen teema jatkuu sisätiloihin. Koulun eri lohkoissa ja päiväkodin eri ryhmissä on käytetty omia tunnusvärejä, mikä auttaa eri tilojen hahmottamisessa ja rakennuksessa suunnistamisessa.

Kiinto- ja irtokalustesuunnittelussa on käytetty samaa kokonaiskonseptia kuin vastaavissa Espoon PPP hankeen alla olevissa kohteissa. Kalusteratkaisut ovat käyttäjälähtöiset ja tukevat tilojen monipuolista ja muunneltavaa käyttöä.

Työryhmä

Joona Koskelo
Henri Kangas
Diana Lavric
Kristiina Heikura
Tanja Rastas
Liisa Kärki
Marja-Liisa Matturi
Niko Liias
Nina Keinänen
Anna Ervasti-Gussander
Kaisu Vasara
Johanna Kangas
Päivi Juvonen

Aletaanko hommiin?

Haluatko luoda tilan, joka erottuu joukosta? Kaipaatko ympäristöä,
joka kiehtoo ja ihastuttaa?

Me autamme sinua muuttamaan visiosi todellisuudeksi.

Meiju Granholm

Asiakkuus- ja henkilöstöjohtaja, KTM

Ota yhteyttä

Lisää töitämme