Lukkaroinen Arkkitehdit suunnittelee uuden Marjoniemen yhteinäiskoulun Kouvolaan

Lukkaroinen Arkkitehdit vastaa Kouvolaan rakentuvan Marjoniemen yhteinäiskoulun pää-, arkkitehti- ja sisustussuunnittelusta. Uusi kolmikerroksinen koulu kokoaa yhteen keskustan alueen perusopetuksen sekä erityisen vaativan tuen opetuksen. Lisäksi kouluun sijoitetaan musiikin ja liikunnan erikoisluokat. Uusi koulu muodostaa esteettömän, turvallisen ja yhdenvertaisen oppimisympäristön noin 840 oppilaalle ja 130 koulun aikuiselle.

Uusi koulu rakennetaan entisen Marjoniemen terveysaseman tontille, ja se tulee sijoittumaan tontin luoteiskulmaan, tukien sujuvia kulkuyhteyksiä sekä maksimoiden piha-alueen. Rakennuslupa pyritään hakemaan syksyllä 2025 ja rakentamisen on tarkoitus alkaa saman vuoden aikana. Koulun on määrä valmistua vuoden 2027 loppuun mennessä.

Koulun ytimeen sijoittuvat kaikista kerroksista näkyvät yhteiset tilat. Rakennuksen eri siipiin jäsennellyt tilaryhmät toimivat omien sisäänkäyntiensä kautta. Rakennuksen muoto jakaa ala- ja yläkoulun piha-alueet omiin valvottaviin pihasyvennyksiin, joihin on suunniteltu runsaasti yhteistoimintaan innostavia elementtejä. Erityislasten tarpeet on puolestaan otettu huomioon sijoittamalla opetustilat helposti saavutettaviin kotisolualueisiin.

Lisää kirjoituksia